Matti Rautaniemi

Kestävä suhde joogaan vaatii syvällistä ja laajaa ymmärrystä, joka ei säikähdä ristiriitoja.
Ehkä sinussakin kytee tiedonjanon kipinä; ehkä etsit
kestävää suhdetta joogaan, haluat ottaa vastuun omasta harjoituksestasi ja saada luotettavaa tietoa
joogan historiasta ja filosofiasta.
käytännöllinen lähestymistapa, joka lepää kolmen peruspilarin varassa: harjoitus, filosofia ja tutkimus.
Oma harjoitus on joogan ja myösJoogasivistyksen perusta. Harjoitus tekee joogista joogin. Harjoitus
on henkilökohtaisin, käytännöllisin ja välittömin kosketuksemme siihen, mitä jooga on.
harjoituksessa tärkeintä on keinojen ja päämäärien oikeanlainen
suhde. Tiedätkö, miksi harjoitat joogaa? Tiedätkö, mitä haluat sillä saavuttaa? Viekö harjoituksesi
sinua kohti tätä päämäärää?
Sivistynyt joogi tietää, miksi hän harjoittaa joogaa. Hän osaa valita oikeanlaiset harjoitukset ja
harjoittaa niitä viisaasti.
Tästä syystä harjoitus tarvitsee tuekseen toista peruspilaria, filosofiaa.Kaikki joogaharjoitus perustuu filosofiaan. Olipa harjoituksesi millaista tahansa ja tavoittelitpa sillä
mitä tahansa, sinua ohjaa joogafilosofia.
Pähkinänkuoressa joogafilosofia tarkoittaa jonkinlaiseen ihmiskäsitykseen ja maailmankuvaan perustuvaa päämäärää ja keinoja päämäärän saavuttamiseksi.
jooga ei ole harjoitus, johon liittyy filosofia. Se on filosofia, josta voidaan juontaa erilaisia harjoituksia.
Tästä syystä joogan filosofian opiskelu on erottamaton osa joogaharjoitusta. Ainakin sen pitäisi olla sitä jokaiselle joogille, joka haluaa ymmärtää, miksi joogan harjoitukset ovat sellaisia kuin ovat.
Toki on selvää, että monet harjoitukset toimivat, vaikkei ymmärtäisi joogafilosofiasta yhtään mitään.
Mieleen vaikuttamisen osalta kuitenkin on olennaista ymmärtää mitä pyritään saamaan aikaiseksi.
Joogafilososofia voidaan tiivistää toteamukseen, että jooga tarkoittaa yhteyttä, yhdistymistä tai
yhtenäisyyttä. Joogan on tarkoitus tehdä harjoittajastaan eheämpi. Parhaimmillaan myös
joogafilosofian opiskelu palvelee tätä tarkoitusta. Se antaa joogan harjoittajalle rakentavia tapoja
tulkita omaa harjoitustaan ja olla vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa.
Joogafilososofia voidaan tiivistää toteamukseen, että jooga tarkoittaa yhteyttä, yhdistymistä tai
yhtenäisyyttä. Joogan on tarkoitus tehdä harjoittajastaan eheämpi. Parhaimmillaan myös
joogafilosofian opiskelu palvelee tätä tarkoitusta. Se antaa joogan harjoittajalle rakentavia tapoja
tulkita omaa harjoitustaan ja olla vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa.
Tarvitsemme välineen, joka selvittää joogan rihmastomaiseksi kasvanutta historiaa ja avaa sen
muinaisia tekstejä meille ymmärrettävällä tavalla. Tarvitsemme joogatutkimusta.
Jotta voisimme ymmärtää joogaa historiallisena, kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä,
tarvitsemme joogatutkimusta. Jotta voisimme ymmärtää omaa harjoitustamme ja edustamaamme
joogasuuntausta laajemmin, tarvitsemme joogatutkimusta. Joogatutkimus tarkoittaa joogan
historian, vaikutusten ja filosofian tutkimista akateemisin menetelmin.
Siinä missä harjoitus ja filosofia lähestyvät joogaa "sisäpuolelta", ottaa joogatutkimus askelen
taaksepäin ja tarkastelee joogaa laajasta perspektiivistä. Sen tarkoitus on suhteuttaa jooga
laajempaan asiayhteyteen, tarkastella sitä osana koko inhimillisen toiminnan kenttää.
Joogasivistyksen edustama käsitys tutkimustiedosta on hermeneuttinen ja ei-reduktiivinen.
Tutkimuksen on tarkoitus lisätä ymmärrystä, ei selittää asioita. Historialliset, maantieteelliset,
kulttuuriset, taloudelliset, poliittiset, teknologiset, taloudelliset, uskonnolliset ja kaikki muut
kuviteltavissa olevat kehityskulut vaikuttavat joogaan, mutta jooga ei typisty niihin. Vastaavasti
joogan vaikutusten luonnon- ja lääketieteellinen tutkimus voi tuottaa arvokasta tietoa, mutta se ei
voi selittää, mitä jooga merkitsee.
Parhaimmillaan tutkimuksellinen etäisyys rikastuttaa harjoittajan ymmärrystä joogasta ja helpottaa
sen filosofisen sisällön tulkitsemista nykypäivän tarpeisiin. Samalla tutkimuksen edellyttämä
laajempi perspektiivi auttaa meitä ymmärtämään oman paikkamme osana laajempaa todellisuutta
ja olemaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.On myös selvää, että ihmisen suhde näihin kolmeen Joogasivistyksen osa-alueeseen muuttuu ja
vaihtelee ajan kuluessa. Joskus harjoitus vie mukanaan. Harjoituksen syventyessä saatamme
huomata kallistuvamme yhä enemmän filosofian suuntaan. Voi olla, että se herättää meissä
kysymyksiä tai kohtaamme harjoituksessamme ongelmia. Tällöin etsimme vastauksia
joogatutkimuksesta. Lopulta palaamme kuitenkin takaisin omaan harjoitukseemme.
Tietyssä mielessä Joogasivistyksen tukipilarit siis muodostavat kiertokulun. Niillä jokaisella on oma
tehtävänsä kokonaisen joogakäsityksen muotoutumisessa.Voidaan ajatella, että harjoitus on kaiken alkupiste. Harjoitus on se maaperä, josta kiinnostuksemme
lähteä joogasivistyksen polulle versoo. Useimmiten tämä polku johtaa meidät ennemmin tai
myöhemmin filosofian pariin. Filosofia ravitsee harjoitustamme ja kohottaa sitä uudelle tasolle. Se
eheyttää ja syventää ymmärrystämme – saa joogan kukoistamaan. Tietyn pisteen jälkeen
tarvitsemme kuitenkin myös sen vastavoimaa. Tämän tarjoaa joogatutkimus. Tutkimus purkaa
käsityksiämme ja avartaa näköalojamme. Pohjimmiltaan tutkimuksen analyyttinen asenne on
purkavaa – jopa hajottavaa. Se luo jännitteen, jota ilman harjoitus muodostuu helposti
tarkoituksettomaksi puurtamiseksi ja filosofia dogmaattiseksi ideologiaksi.
Miten saattaa nämä kolme voimaa tasapainoon? Vastaus on jälleen kerran harjoitus. Harjoitus on
paitsi Joogasivistyksen alku, myös sen loppu. Siksi se on paitsi Joogasivistyksen ensimmäinen, myös
neljäs peruspilari. Harjoitus on se vuori, josta Joogasivistyksen polku alkaa ja jonne se lopuksi palaa.
Polun varrella vuori voi näyttää erilaiselta tai se voi kadota näkyvistä. Kuitenkin se on se perusta,
johon kaikki juurtuu ja jossa kaikki oppimamme saa merkityksensä.
Valtaosa nykyjoogasta keskittyy asanoihin ja hieman vähemmässä määrin pranayamaan ja meditaatioon.
edellä mainittujen tekniikoiden lisäksi joogan työkalupakkiin kuuluvat myös
esimerkiksi käyttäytymistä ja elämäntapaa koskevien sääntöjen noudattaminen, ankarat
keholliset puhdistautumismenetelmät, mantrat, erilaiset rituaalit, seksuaalienergian
muuntamisen tekniikat, pyhien tekstien opiskelu, uskonnollinen palvonta, sekä erilaiset
ruumiillisen itsekurin muodot.
Joskus kuulee toisaalta sanottavan, ettei jooga ole "suorittamista" tai että harjoitus ei
oikeastaan tähtää mihinkään erityiseen lopputulokseen, vaan on "matka" tai "päämäärä
itsessään". Ne ovat kuitenkin ristiriidassa perinteisen käsityksen kanssa,
jonka mukaan jooga on sadhana, keino jonkin päämäärän saavuttamiseen.
Päämääriä, joka joogalla on pyritty perinteisesti saavuttamaan, ovat olleet esimerkiksi
vapautuminen jälleensyntymien kiertokulusta, todellisuuden perimmäisen luonteen
oivaltaminen (jota on käsitteellisty joogan klassisessa kirjallisuudessa eri tavoin) tai
länsimaisen maailmankuvan yliluonnollisina pitämien kykyjen kehittäminen.
(Shivahasta yms.)
On siis myönnettävä, että joogalla on nykyisten,
terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien päämäärien lisäksi tavoiteltu jotain hyvin erilaista.
parhaimmillaan harjoitukseni synnyttää jotain, mitä voin kuvata
ainoastaan yhteydeksi. Silloin koen olevani yhteydessä johonkin itseäni suurempaan, kuin
ratsastaisin valtavalla aallolla. Saatan kokea kipinöivää energisyyttä, syvää rauhaa ja aistia
asioita vivahteikkaammin.
Ehkä joogan päämäärien historiallista kirjoa voidaan kuitenkin ajatella jatkumona, jonka
toisessa päässä on psykofyysinen hyvinvointi ja toisessa metafyysinen oivallus. Ehkä
tekemiemme harjoitusten luonteesta ja intensiteetistä riippuu, miten pitkälle tällä polulla
etenemme.
Kaikki polut eivät
välttämättä vie perille asti, vaikka ne veisivätkin jonkin matkaa samaan suuntaan.
Bhagavadgita, eli Herran laulu, on vanhin pelkästään joogaa käsittelevä teksti. Prinssi Arjunan ja
hänen ajurinsa Krishnan välinen dialogi on mytologiseen asuun puettu synteesi ajanlaskun alkua
edeltäneessä Intiassa vallinneista joogaa koskevista käsityksistä. Rikkaan tulkintahistorian omaava
Bhagavadgita on kuitenkin ajankohtainen myös tänä päivänä.
Patanjalin Yogasutra on varmasti tunnetuin joogafilosofian teksti.
Yogasutra ei ole kokoelma "mietelauseita", vaan orgaaninen ja eheä
filosofinen systeemi. Se ei kuitenkaan aukea nykylukijalle ilman apuvälineitä.
Siinä myös havaittiin yhtäläisyyksiä toisessa tärkeässä joogatekstissä, Katha
upanishadissa, kuvattuun vaunuvertaukseen, jossa ihmistä verrataan hevosten vetämiin vaunuihin.
Tässä vertauksessa vaunu samastuu kehoon, hevoset samastuvat aisteihin, suitset mieleen, ajuri
korkeampaan älyyn ja matkustaja ihmisen todelliseen olemukseen, tietoisuuteen. Tällöin Arjunan ja
hänen ajurinsa suhde näyttäytyy ihmisen todellisen olemuksensa (atman) ja hänen korkeamman
älynsä (buddhi) välisenä sisäisenä dialogina.
Bhagavadgitan ensimmäinen luku sisältää runsaasti symboliikkaa. Erityisesti
pohdiskelua aiheuttivat simpukkatorvet, joiden puhaltamista kuvataan tekstissä jopa seitsemän
säkeistön verran. Ja miksi pandavien torvet mainitaan myös nimeltä? Millaisia merkityksiä näihin
nimiin sisältyy? Onko kyse kosmoksen alkuäänestä, jonka ilmenemää kaikki muu on? Selvää on
ainakin se, että torvien törinän kuvaus osoittaa, että olemme jonkin erittäin tärkeän asian äärellä.
Toinen paljon keskustelua herättänyt symboli oli kuningas Dhritarashtran sokeus, sekä hänen 101
jälkeläistään. Miksi Arjunan vihollisten isä on sokea ja miksi hänen jälkeläistensä määrä on
käytännössä rajaton (suuret luvut, kuten 100, ovat intialaisessa mytologiassa usein äärettömyyden
symboleja)? Onko kyse siitä, että ihmisen mieli luo rajattomasti hahmoja, ajatuksia ja mielihaluja,
joita vastaan mielenrauhaa etsivän joogin on taisteltava? Onko kyse koko todellisuudesta?
Allegorinen tulkinta johtaa lukijaa vähitellen kohti tekstin metafyysistä, siis todellisuuden
perimmäistä olemusta koskevaa tasoa. Onko Bhagavadgitassa syvemmällä tasolla sittenkin kyse
siitä, miten perimmäinen tietoisuus ilmenee monimuotoisena ja dynaamisena todellisuutena. Onko
taistelussa kyse sittenkin siitä, miten ykseys laskeutuu moninaisuuteen?
Bhagavadgita viittaa jo ensimmäisessä luvussaan joogan metafyysisiin ideoihin, kuten käsitykseen
todellisuuden kolmesta tasosta (taivas–ilma–maa) ja ajatukseen ikuisesta kiertokulusta, eli sykliseen
aikakäsitykseen. Syklisen käsityksen mukaan kaikki olemassa oleva syntyy, kasvaa, kukoistaa,
kuihtuu ja kuolee, yhä uudestaan ja uudestaan. Syklin alussa on puhdas ykseys, sen
kukoistusvaiheessa äärimmäinen moneus. Usein syklin alkua kuvataan puhtaan rauhan tilana, kun
taas sen taitekohtaa kuvataan juuri sodan ja tulen symbolein. Ehkäpä Bhagavadgita siis alkaa
sodasta, koska se opettaa, miten ihminen voi saavuttaa rauhan?
ajatukseen siitä, että jokaisella on oma tehtävänsä elämässä (dharma) ja niin edelleen. Samalla
meitä hämmentävät vierasperäisten nimien valtava määrä, ajatus kastilaitoksesta, eli siitä, että
ihmisen syntyperä määrää hänen velvollisuutensa ja että ihmiset voidaan jakaa luokkiin
taipumustensa mukaan. Bhagavadgitan ensimmäisessä luvussa kohtaamme myös muinaisen Intian
käsityksen sukupuolirooleista, jotka eroavat merkittävästi nykyisistä pohjoismaisista vastineistaan.
Suurin haaste, jonka Bhagavadgita meille esittää, näyttääkin olevan, että se saa meidät tietoiseksi
omasta nykyaikaisesta, länsimaisesta (ja usein kristillisen aatehistorian värittämästä)
tarkastelukulmastamme. Tämä vierauden kokemus on kuitenkin ymmärtämisen alku. Kun jokin
näyttäytyy meille vieraudessaan – kiehtovana, uhkaavana, ärsyttävänä, lumoavana, turhauttavana
– se itse asiassa puhuttelee meitä, esittää meille kysymyksen. Tällöin meille tarjoutuu mahdollisuus
asettua tekstin kanssa dialogiin. Parhaassa tapauksessa ymmärrämme sen myötä paremmin paitsi
lukemaamme tekstiä, myös itseämme.
Karmajooga, Takertumaton toiminta
Jnanajooga, Henkinen tieto
Bhaktijooga, Korkeammalle voimalle omistautuminen
Ilmenneessä todellisuudessa ei ole pysyvän onnellisuuden ja rauhan tilaa, mutta on mahdollista löytää rauha jatkuvan muutoksen keskellä.
Jooga tarjoaa välineitä maltin ja sisäisen rauhan löytämiseen muutoksen keskellä.
Tasapaino ja harmonia: kykenevämpi kohtaamaan elämän koska tietää kuka on ja mitä on tekemässä. Kykenevämpi ottamaan vastuuta. Kiven tasapainon sijaan nuorallatanssijan tasapaino: kykyä asettua vastakohtien väliin ja pysyä siinä niin vakaana kuin mahdollista.