Teismit

Länsimaisissa uskonnoissa ainakin valtavirran osalta on nykyisin vakiintunut teistinen käsitys todellisuudesta ja se välittyy kaikille tavallisten nykyisin kirkossa tai muualla kuulemissa tulkinnoissa. Samoin "Uskotko Jumalaan?" -kysymyskin ymmärretään yleensä teistisen todellisuuskäsityksen kautta. Teistinen todellisuuskäsitys viittaa ajatukseen jonka mukaan olisi olemassa persoonallinen Jumala tai jumalia. Näkemyksen mukaan Jumala on kaikkivoipa, täydellinen ja kaikesta riippumaton ja siten ihmisen käsityskyvyn yläpuolella. Hän on kuitenkin puuttunut ja puuttuu maailman tapahtumiin erityisellä tavalla. Nämä ovat itselleni vieraita ajatuksia ja mielestäni teistinen tapa hahmottaa todellisuutta ei kata riittävää analyysiä. (https://www.britannica.com/topic/theism/Intellectual-background)
Toisaalta esimerkiksi Gaudiya Vaishnavismin acintya bhedábheda tattva -filosofiassa esitetään, että Jumaluuden Persoonallisuus on samaan aikaan käsittämättömällä tavalla yksi ja moni. Absoluuttisella tasolla Jumala olisi Yksi, mutta henkisellä tasolla olisi olemassa moninaisuutta, jolloin siis atmaneja olisi niin monia kuin on eläviä olentojakin. Tässä yhteydessä elävä olento tarkoittaa jokaista elävää olentoa, kuten esimerkiksi muurahaista, puuta, bakteeria, maneettia ja ihmistä, mutta myös muualla kuin maapallolla eläviä olentoja. Länsimaissa Gaudiya Vaishnavismia edustaa Krishna-liike.
Panteismin mukaan kaikkeus eli luonto on sama kuin Jumala.
Panteismissa Jumalan ajatellaan olevan persoonaton ja ääretön, eikä jumalan lisäksi voi olla muuta todellisuutta.
Panteisti ei usko useisiin persoonallisiin jumaliin vaan yhteen Jumalaan, joka on maailmankaikkeus ja sen aine, voimat ja luonnonlait.
Panteistisia ajatuksia esiintyy esimerkiksi hindulaisuuden Advaita Vedanta -koulukunnassa, joissain kabbalistisen juutalaisuuden suuntauksissa, kelttiläisessä henkisyydessä ja suufimystiikassa.[6] Länsimaisen filosofian historiassa on ollut useita panteistisesti ajatelleita filosofeja.[6] Panteistisia käsityksiä ovat kannattaneet esimerkiksi Giordano Bruno, Baruch Spinoza, Johann Wolfgang von Goethe, Friedrich von Schelling, Charles S. Peirce, William James, Ernst Haeckel ja Henri Bergson.[5] Myös populaarikulttuurissa käsitellään joskus panteistisia teemoja, kuten elokuvissa Tähtien sota, Avatar ja Leijonakuningas.[6]
Panteismista kirjoitti ensimmäisenä irlantilainen filosofi John Toland kirjassaan Socinianism Truly Stated (1705). Hän käytti adjektiivia 'panteistinen', ja neljä vuotta myöhemmin eräs toinen kirjoittaja käytti ensi kertaa termiä 'panteismi'.
Panenteismi (m.kreik. πᾶν (pân) "kaikki"; ἐν (en) "jossakin, -ssa"; ja θεός (theós) "jumala"; "kaikki-Jumalassa" t. "Jumala-kaikessa") on teologinen näkökanta Jumalan ja kaikkeuden välisestä suhteesta. Se ei ole sama asia kuin panteismi. Panenteismi voidaan jakaa kahteen päälajiin, jotka voidaan tässä nimittää pan-enteismiksi ja panen-teismiksi.
Pan-enteismi on näkökanta, jonka mukaan Jumala on kaikessa. Kaikki ei itsessään ole osa Jumalaa, joka puolestaan on transsendentti suhteessa maailmaan. Jumala on luonut maailman, mutta maailma ei ole substantiaalisesti Jumala. Vaikka kaikki eli maailma onkin äärellinen, Jumala on ääretön ja näin ollen on läsnä myös maailmassa. Tämä näkökanta on mm. ortodoksien opetuksessa.
Panen-teismi - kaikki on Jumalassa - puolestaan tarkoittaa katsantokantaa, jonka mukaan kaikki on substantiaalisesti osa Jumalaa, mutta Jumala itsessään on suurempi kuin äärellinen maailma.
Kuuluisia panenteisteja
Kurt Gödel[1]
G. W. F. Hegel
Karl Krause
Jürgen Moltmann
Friedrich von Schelling
https://www.britannica.com/topic/theism
https://plato.stanford.edu/entries/panentheism/Teismi — viittaa yleensä uskomukseen henkilöityneestä jumalasta, jolla on oma havaittava persoonallisuutensa.
Deismi — yksijumalaisuuden muoto, joka uskoo yhden Jumalan olemassaoloon ja päätyy tähän tulokseen järjen kautta mutta hylkää kaikki uskonnolliset ilmestykset, kuten Raamatun tai Koraanin.
Panteismi — pitää kaikkeutta Jumalana. Ymmärrystavasta riippuen tämä voi tarkoittaa ateismia, deismiä tai teismiä.
Panenteismi — teismin muoto, joka uskoo kaikkeuden olevan osa Jumalaa mutta ei koko Jumala.
Suurin osa monoteisteista on sitä mieltä, että jo määritelmältään monoteismi on yhteensopimaton polyteismin kanssa. Raja monoteismin ja polyteismin välillä ei usein ole yhtä selkeä kuin ensikatsomalta vaikuttaa.[5]
Esimerkiksi monoteistisen islamin kansanomaisissa muodoissa profeetta Muhammadille annetaan usein huomattavan korkea asema. Toisaalta vaikkapa muinaisessa assyrialaisessa uskonnossa monet jumalat voidaan nähdä vain yhden jumalan eri ilmentyminä.[5]
Monoteismi, teismi, polyteismi, pan-enteismi, panteismi
Jumala ei ole itsestämme ulkopuolinen asia, vaan Jumala tarkoittaa kaikkea sitä mikä kokee maailman, eli tietoisuutta itseään, kaikkea mikä voi olla tietoinen.
Tästä näkökulmasta "uskotko Jumalaan" kysymys on mieletön koska on ilmiselvää että on olemassa tietoisuus joka kokee maailman. Jokaisella meistä on kokemus jota kokee tietoisuutemme ja on filosofisesti johdonmukaista ajatella että myös maailmalla on tuo kokemus.
Matti Rautaniemi (ajatussuunnat); Bernardo Kastrup (materialismiin liittyvät ongelmat ja idealismin kuvaus sekä päättelyketju miksi se on johdonmukaisin päätelmä).
Panenteismi (m.kreik. πᾶν (pân) "kaikki"; ἐν (en) "jossakin, -ssa"; ja θεός (theós) "jumala"; "kaikki-Jumalassa" t. "Jumala-kaikessa") on teologinen näkökanta Jumalan ja kaikkeuden välisestä suhteesta. Se ei ole sama asia kuin panteismi. Panenteismi voidaan jakaa kahteen päälajiin, jotka voidaan tässä nimittää pan-enteismiksi ja panen-teismiksi.
Pan-enteismi on näkökanta, jonka mukaan Jumala on kaikessa. Kaikki ei itsessään ole osa Jumalaa, joka puolestaan on transsendentti suhteessa maailmaan. Jumala on luonut maailman, mutta maailma ei ole substantiaalisesti Jumala. Vaikka kaikki eli maailma onkin äärellinen, Jumala on ääretön ja näin ollen on läsnä myös maailmassa. Tämä näkökanta on mm. ortodoksien opetuksessa.
Panen-teismi - kaikki on Jumalassa - puolestaan tarkoittaa katsantokantaa, jonka mukaan kaikki on substantiaalisesti osa Jumalaa, mutta Jumala itsessään on suurempi kuin äärellinen maailma.